Päähänpistoja

Ennen joulua – muuttosiivouksessa – löytyi keskeneräisistä töistä tällainen. Ehkä on ollut tarkoitus tulla myssy, mutta on lanka tai kiinnostus loppunut kesken. Harvinaisen paksua lankaa, eikä mitään muistikuvaa, minkä merkkistä. Päättelin työn ja päätin, että siitä oli tarkoituskin tulla panta. Sattui olemaan minun päähäni oikein loistavasti sopiva. Tiukka, muttei liian – lämmittää korvia mukavasti. Huono puoli on tuo väri, ei sovi minun muutenkin kalpeaan naamaani, mutta ehkä jollekin toiselle….

Palmikon tekeminen on toiseen suuntaan helpompaa, joten teen mieluummin niitä, vaikka peilikuvapalmikkopari olisi kauniimpi.

Mitä kaikkea mahtaakaan vielä muuttosiivouksessa löytyä? Yhdestä laatikosta löytyi kymmeniä puolivalmiita turbaanipyyhkeitä. Ne ovat tehneet jo 4 muuttoa, enkä silti muistanut tällaisia ollenkaan. Jos laatikon päässä lukee ”keskeneräisiä” en viitsi sitä edes avata. Nämä ovat ajalta, kun minulla oli palkattu nuori myyjä. Koska myyntityötä ei riittänyt koko ajaksi, yritin keksiä jotain ommeltavaa tai muuta helppoa.

Muutamaan vuoteen ei ole ollut ainukaistakaan turbaanipyyhettä myynnissä, mutta nyt taas on. Paljon.

Selailin blogia taaksepäin ja olin huomaavinani, etten ole esitellyt näitä ”näytepipoja” ollenkaan. Nämä ovat siis lankakokeiluja, jotta asiakas saisi jonkinlaisen kuvan langan valintaa tehdessään.

Oracolo-lanka on puoliksi villaa, toinen puoli keinokuitua. Pellavasydämessä on valittavissa nämä kaksi väriä.

Väärä valoitus, värit eivät ole noin kirkkaat.

Madam Tricoten Safir lanka sisältää villaa 20 % ja 80 % keinokuitua. Tämä erittäin helppo kuvio on mukava neuloa. Esim. 3 oikein, 3 nurin – tätä vaikkapa 2 kerrosta. Sitten siirrytään yksi silmukka eteenpäin. No höh, ei sitä olekaan helppo neuvoa! Mutta luulenpa, että idea selviää alimmasta kuvasta.

Tätä lankaa meillä on useita värejä. Mukava lanka, ei kutita ja on helppo neuloa. Eikä hintakaan päätä huimaa, 3.30 sadan gramman kerä.

Huomaatteko nyt – olen joko/tai – nyt näitä postauksia tulee joka päivä.

Pellavasydämen Mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top