Pääsi suustani sammakko, sanonnaksi aiottu

Eiks tullukki hiano runo! Ihan melkein ”kavelavalta” kuulostaa…
No just, runoja viimeiseksi alkaisin rustaa, vaikka hmm… olenhan niitä joskus esittänytkin  – ihan omatekemiäni.

Mutta tämä juttu on ihan arkisen työnteon lomassa syntynyt aito tilanne. Tänään oli hikinen työpäivä, paljon asiakkaita ja yleensä aina monta yht´aikaa. Tuli sitten kaksi naista muualta paikkakunnalta ja olivat ihmeissään kaikesta näkemästään. Hauska muuten kuunnella sivusta, kun omaa tekelettä kehutaan. Näistä toinen vastasi puhelimeen ja kertoi että ”olemme täällä Ukissa yhdessä tosi ihanassa kaupassa…”

No mutta siis, kokeilivat pellavatunikoitani molemmat. Juuri nyt niissä on valikoima vähissä, kun en ole ehtinyt valmistaa samassa tahdissa kuin myyn. Tunikoissa ei ole merkittyä kokoa, vaan jokainen pitää sovittaa. Niinpä toinen rouvista otti summissa tunikan, laittoi päälleen ja minä loihe lausumaan: ” Voi ei, se on liian iso. Olet kuin rotta tyhjässä tynnyrissä.” Auts!

Mistä näitä vanhoja sanontoja pukkaa? Luulen, että olen ne äidiltäni kuullut ja vanhemmiten alkanut itsekin  viljellä. En ehtinyt tuotakaan sanontaa ajatella, se vaan tuli. Sammakkona. Onneksi rouvat olivat huumorintajuisia ja iloisia ihmisiä ja meillä olikin oikein hauskaa. Tämä hoikka rouva naureskeli, että on häntäkin monella tavalla kuvailtu, mutta tuo oli ihan uutta. Rotta tyhjässä tynnyrissä.

Alunperin suunnittelin malliston vain isoille tytöille, mutta sittemmin on ollut kysyntää myös pienemmille. Tämä rouva pahoittelikin sitä, että yhtälailla pienistä (mikä – kooista?) on pulaa. Loppuvat kuulemma ensimmäisenä kaupoista. Ja minä kun luulin, että juuri isot koot on ongelmallisia. Ehkä siis kaikki ääripäät?

Sitten näihin sanontoihin. Tuli mieleen muitakin koomillisia tilanteita, missä on kauhistellut suustani päässeita sammakoita. Olen tainnut jo jonkun mainitakin?
– Selvä se –  humalassa see on….  (Kun joku asia tuli selväksi)
– Oikeassa olet, sinä suuri valehtelija….  (Kun haluaa kehua toista, että juuri hän on oikeassa)

Oletkos sinä kuullut jonkun näistä?

Nämä kuvat on jo ainakin kertaalleen nähty, mutta kun ei ole uusia. Eikä kunnollisia kuvia ole olemassakaan. Pitäisi saada joku puhuttua malliksi ja ottaa oikein edustavat tuotekuvat. Tunikat ovat kyllä päälle puettuina tosi kivoja.

Mervi
menee nyt jatkamaan kirjan lukemista ja kun silmät lurpsahtavat kiinni, otan unen päästä kiinni ja nukun just niin kauan kun nukuttaa. Sitten alan…jaa-a…ehkä siivoamaan?

Nyt olisi juttuja jemmassakin ja ihan uutisiakin, mutta jottei tule liian pitkää tekstiä, säästän seuraavaan kertaan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top