shaalin puutteessa nuttuja

Etsiskelen käsinkudottuja shaaleja. Useat asiakkaat ovat vuoden sisällä sellaisia kyselleet, mutta en ole vielä löytänyt tekijää. Tämä on yksi niistä tuotteista, joissa on ”hintaongelmaa”. Shaalin kutominen käsin ei ole pikkujuttu: materiaali maksaa, aikaa kuluu, eikä kuka tahansa edes osaa. Nämä asiat huomioiden on ymmärrettävää, että shaalille tulee pakostakin hintaa –  liian paljon useimmille. VAIKKA haluttaisiinkin nimenomaan käsinkudottua.

Useimmiten shaalia kysytään lahjaksi iäkkäälle mummolle. Kuukauden sisällä olen saanut kaksi asiakasta oikein iloiseksi kun olen shaalin puutteessa osannut esitellä heille LUKUNUTUN. Itse tekemäni. Ensin sain mallikappaleen tuttavalta ja myöhemmin löysin myös vanhan mallilehden. Näistä olen muokannut omannäköiseni.

Kuvassa on myös hartiahuivi. Molemmat on tehty Novitan Rose-langasta. Isäni muuten pyysi tekemään neuleliivin, jonka oli nähnyt toisen miehen päällä. Tiedän, että sekin malli minulla on – joku 70-luvun ohjekortti muistaakseni. Pitää siis selailla taas vanhoja ohjeita.

Shaalin lisäksi etsin nukentekijää. Joulu tulee ja isoäidit etsivät lapsenlapsilleen lahjaksi vanhanajan nukkea. Huippujuttu olisi oikean vauvan kokoinen, jolle saisi pukea ja riisua ihka oikeita vauvan vaatteita. Lasten leluissa on oltava äärimmäisen tarkka ja huolellinen. Eu-säännökset ovat erittäin tiukat ja suojelevat (hyvä niin) materiaalien ja turvallisuuden suhteen.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Olen nyt kahden vaihella, menenkö tavanomaisille päiväunilleni vai ryhdynkö viimeistelemään tuota lukunuttua. Mutta jos päivän paras kohta on uneen vaipuminen, niin enkö sen itselleni sallisi?
Sohvalle siis…..mervi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top